perjantai 18. joulukuuta 2015

Ideoita joulun ajan juhlaletteihin


Tässä neliosaisessa kruunuletissä olen käyttänyt hopeanväristä lahjapakettinauhaa. Ideana on letittää letti pään ympäri; tästä letistä käytetäänkin nimeä kruunuletti ja se on todella kaunis. Kruunuletin voi tietysti tehdä myös tavallisesta hollantilaisesta letistä.



Korsettiletti on aina varma valinta ja lettinauhan väriä muuttamalla se muuntuu tilanteen mukaan. Tässä olen tehnyt korsettiletin pannan muotoon ja pujottanut nauhaan mukaan helmiä. Letti näyttää paljon monimutkaisemmalta tehdä kuin se onkaan! Ideana on tehdä ensin vierekkäin kaksi hollantilaista (tai puolihollantilaista) lettiä vasemmalta korvalta oikealle korvalle niin, että muodostuu pannan muoto. Sen jälkeen lettinauha pujotellaan jälkikäteen kengännauhojen tapaan letin reunasilmukoihin. Tässä voi käyttää hiuslassoa apuna tai vetää nauha sormilla letin silmukoiden ali. Jotkut käyttävät isoa parsinneulaa! Tässä mallissa pujottelin nauhat aina niiden risteämiskohdassa helmen läpi. Punaisella tai vihreällä nauhalla ollaan jo sitten vielä varmemmin joulutunnelmissa!


Tämä sydänponnari on kaikkien pikkutyttöjen unelmaletti. Sen idea perustuu puoliranskalaiseen lettiin ja kammalla tehtyyn sydämenmuotoiseen jakaukseen. Tein tästä Youtube-kanavalleni ohjevideon, tässä linkki:








Tämä malli sopii hieman isommille tytöille ja tämänkin upean lenkin salaisuus on yksinkertainen: se perustuu kiepautettuihin pieniin poninhäntiin; tarvitset vain 10-15 pientä silikonihiuslenkkiä. Lettiä voi lätyttää ja levittää oman maun mukaan enemmän tai vähemmän. 

Tässä ohjevideoni:

1 kommentti:

  1. Kiitos sydänlettiohjevideosta! Pitää kokeilla.

    - Johanna ;)

    VastaaPoista