maanantai 24. elokuuta 2015

Urheilulettejä



Erilaisissa urheiluharrastuksissa on tärkeää, että hiukset pysyvät kunnolla kiinni. Urheilijat ovatkin alkaneet käyttää entistä enemmän lettejä kampauksissaan, sillä niillä saa kauniita mutta myös pysyviä kampauksia. Nyt yleisurheilun MM-kisojen aikaan esimerkiksi kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelällä ja estejuoksija Sandra Eriksonilla on ollut lettejä. 

Meidän perheessä lapset harrastavat muun muassa suunnistusta ja siksi yläkuvassa mallaillaan kartan ja kompanssin kanssa. Kuvassa näkyy myös 3-osainen läpivetoletti, joka on todella upea uusi lettitekniikka. Erilaiset läpivetoletit ovat nykyisin urheiluun sopivista leteistä suosikkejani, sillä niissä joka osio kiinnitetään hiuslenksulla, mikä varmistaa kiinni pysymisen.

Lettejä on tehty kautta aikain, joten on vaikea keksiä täysin uutta tekniikkaa. Sen sijaan on helppokin keksiä hieman uudenlaisia kombinaatiota jo olemassa olevilla tekniikoilla. Tässä on kuitenkin kyseessä ihan uusi tekniikka, jonka on kehittänyt australialainen Shelley, joka toimii Instagramissa nimellä Pretty Little Braids. Shelleyllä on upeita lapsille ja hentoisempiinkin hiuksiin sopivia malleja.

Lori (Hair by Lori) on Shelleyn suostumuksella filmannut letistä tutoriaalin, johon linkki tässä.



Tässä kuvassa alkuosa on helpompaa, tavallista läpivetolettiä. Laitankin 
tähän linkin aiempaan postaukseeni tavallisesta läpivetoletistä. Letti sopii loistavasta urheiluun. Tässä letissä loppuosa on neliosaista 3D-lettiä, mutta läpivetoa voi tehdä myös ihan loppuun asti. 
















Tämän letin tein erääseen uimalettikilpailuun Instagramissa. Siinä yläosa on solmulettiä ja alaosa samaa neliosaista lettiä kuin edellisessäkin kuvassa. Amerikkalaisilta letittäjiltä olen oppinut, että uimiseen tarkoitettavissa leteissä on hyvä olla niskan kohdalla hiuslenksu. Tämä ikään kuin stoppaa veden aiheuttaman paineen, joka löysyttäisi lettiä.

Tässäkin kuvassa on siinä mielessä urheiluun sopiva letti, että sen pohjalla on neljä ponnaria, joihin on tehty hollantilainen kalanruotoletti (eli kalanruoto ikään kuin nurinpäin). Lettiä on aika paljon lätytetty ja revitty löysäksi, mutta ponnareiden ansiosta pysyy takuuvarmasti.


Vaikka ulkona lämpömittari paukuttaa hellelukemia, laitan tähän vielä kuvan, jossa on löysä ranskaletti hiihtopuvun kanssa. Esikuvana on norjalainen huippuhiihtäjä Therese Johaug, jonka tavaramerkki on löysä ranskalainen.


Tässä astetta vaativampi ranskanletti, sillä sivuilla on vesiputouslettitekniikalla tehdyt osiot.

Olen tässä esitellyt ranskanlettiä lukuunottamatta vähän harvinaisempia lettitekniikoita, mutta loppujen lopuksi melko helpostikin saa näyttävän urheiluun sopivan letin. Voi esimerkiksi vain liittää hollantilaiset letit sivuille ja vetää sitten hiukset taakse ponnarille.

tiistai 18. elokuuta 2015

Kahdeksikkoletti - infinity braid



Nämä kuvat ovat kesäkuun 30 päivän lettihaasteen satoa. Olin tehnyt tätä lettiä aikaisemminkin, mutta oli hauskaa kokeilla sitä jälleen. Letin nimi on englanniksi infinity braid eli "ikuisuusletti". Nimi varmaankin tulee siitä, että yhtä ja samaa osiota lähdetään pyörittämään kahdeksikon muotoon kahden osion ympärille. Suomeksi sitä onkin alettu kutsua kahdeksikkoletiksi.

Helpointa letti on tehdä poninhäntään kuten yllä. Huomasin, että on kätevää ensin sitoa hiukset kiinni lenksulla ponnarille ja sitten vasta aloittaa letitys. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että tekee lettiä mahdollisimman tiukkaan, ettei tule väliin rakoja. Mitä pienemmillä osioilla malttaa tehdä, sitä näyttävämpi letti!

Jos saa tehtyä tiiviin letin, siitä tulee aika kova ja eräs lettikollega kertoikin, että heillä tytär nimitti letin "patukkaletiksi"...

Alakuvassa on sama letti ns. hollantilainen kahdeksikkoletti, eli hiuksia otetaan aina myös sivuilta alakautta mukaan.

Linkitän tähän muutamia hyviä videotutoriaaleja:

Jennishairdays lienee ainoa suomenkielinen ja samalla erittäin selkeä ohje letin tekoon.

Myös Cute Girls Hairstyles selittää hyvin letin tekniikan. Videolla tehdään sivuille kaksi pientä kahdeksikkolettiä, jotka sidotaan takana yhteen.

HairNailsInspiration näyttää, miten tehdään alakuvassa oleva hollantilainen kahdeksikkoletti, joskin itse jätin osan hiuksista auki. Videolla letti tehdään alas asti siten, että kaikki hiukset ovat kiinni.



EDIT 27.8.2015 Tein jokunen päivä sitten tällaiset pienet kahdeksikkoletit, jotka kiinnitin taakse yhteen. Eli tässä on kyseessä sama kampaus kuin tuossa linkittämässäni Cute Girls Hairstylesin videolla.


perjantai 14. elokuuta 2015

Etuhiukset kiinni



Etuhiustenkasvatusprojektimme on edelleen meneillään: alla olevassa kuvassa näkyy tämänhetkinen tilanne. Uudella eskarilaisellamme oli pitkään lyhyet etuhiukset, mitkä näyttivät ihan kivalta hänellä. Pitkiin hiuksiin on kuitenkin parempi tehdä erilaisia kampauksia, joten yhteistuumin päätimme kasvattaa etuhiukset isosiskon mallin mukaan pitkiksi.

Tämänmittaiseenkin hiukseen saa kyllä lettejä tehtyä. Tämänkertainen lettimme jatkaa ideointia siitä, miten jollakin uudella tavalla etuhiuksia voisi letittää. Tässä tein hieman erilaisen jakauksen hollantilaiselle letille, joka jatkuu sivulle puolihollantilaisena. Pitää erittäin hyvin hiukset pois silmiltä.

Kuvassa myös kevään vadelmasatoa. Sen verran on pihalla onneksi vadelmapensasta, että vähän maistiaisia löytyy!

torstai 6. elokuuta 2015

Puolihollantilainen etuhiuksiin



5- vuotiaalla tyttärelläni on etuhiukset ovat nyt noin leukaan asti ja käytännössä mahdottomat pitää auki. Niinpä meillä on joka päivä jonkin sortin letti vähintään edessä. Tässä tein puolihollantilaista lettiä kuvaa katsoen oikealta vasemmalle ja kiertäen sitten toiselle kierrokselle vasemmalta oikealle. Lisäksi tein tavallista pikkulettiä sivuille koristeeksi.

Hollantilainen letti on siis sama kuin ranskanletti, mutta siinä hiusosio viedään keskelle reunimmaisen osion ali eikä yli kuten ranskanletissä. Tällöin letti tulee ikään kuin enemmän esille verrattuna ranskanlettiin. "Puoli" taas tarkoittaa sitä, että sivulta otetaan hiuksia lisää aina vain toiselta puolelta. Puolihollantilaisen on tosi kätevä eri suuntiin menevien lettien tekoon.

Viisiosainen nauhaletti - five strand ribbon braid



Viisiosainen nauhaletti oli letitysharrastukseni alussa todellinen löytö! Pidän tosi paljon nauhaleteistä tytöillä ja tämä letti on yksi vakiotyylini heillä. Ilmettä saa vaihdettua jo nauhojen väreillä. Tässä yhdistin valkoista ja vaaleanpunaista.

Nauhojen tilalla voi käyttää myös kahta pientä tavallista lettiä.

Letti on viisiosainen siten, että kolme osiota muodostuu hiuksista ja kaksi lettinauhoista. 

Tässä linkki suomenkieliseen ohjeeseen (@jennishairdays), jossa letti tehdään poninhäntään. Letti on upean näköinen poninhännässäkin!

Tässä puolestaan linkki hollantilaisen version tutoriaaliin (@hairbylori). Tämä letti on sama kuin kuvassa vasemmalla. 

maanantai 3. elokuuta 2015

Eräänlainen lettikampaus



Lettikampausten hauskuus on siinä, että perustekniikoilla voi luoda niin monenlaisia variaatioita. Jos osaa tehdä esimerkiksi ranskanletin ja hollantilaisen letin sekä näistä puolittaiset versiot, on jo mahdollisuus monenlaiseen kampaukseen. "Puolittainen" tarkoittaa sitä, että hiuksia lisätään vain toiselta puolelta (engl. lace braid).

Tässä kuvan kampauksessa tein ensin viidellä osiolla letitetyn hollantilaisen letin ylhäältä alas. Sitten kummallekin puolelle puolihollantilaiset letit, jotka menevät ristiin. Aloittaessani minulla ei ollut ihan tarkkaa visiota, mutta tällainen siitä sitten syntyi.